04.08.08
M. Myllykankaan ja R. Ahosen huu-haa.
Ihmetyttää M. Myllykankaan ja R.Ahosen huu-haa-kirjoittelun saama runsas palstatila. Näkee ettei heillä ole vähäisintäkään perehtyneisyyttä tai tietoa mm. akupuntuurista, mutta sitäkin vankempi ja tuomitseva mielipide , joka ei perustu mihinkään..
M. Myllykankaan uskonto, että vain tieteellisin tutkimuskeinoin todistettu on olemassa, on kovin rajoittunut. Maailman suuret tieteen gurut kyllä tunnustavat, että koska tutkimustulosten havaitseminen aineesta perustuu näkökykyymme, on meillä tuskin koskaan mahdollisuutta päästä tieteen keinoin selville aineen perimmäisestä olemuksesta. Mm. joogagurut ovat kyllä kautta aikojen tähän kyenneet. Näkyvä maailma on vain pieni osa todellisuutta. Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus päästä kokemaan ja intuitiivisesti tietämään olemisen arvoitus.
Itämaiset n. 7000 vuotta vanhat perinteiset elämäntapa- ja hoitomuodot todistavat jo pitkällä säilymisellään sen, että ne eivät ole huuhaata. Kaikki ne perustuvat samaan käsitykseen ihmisestä ainetta hienosyisemmästä energiasta, jonka välityksellä olemme osa ympäröivää maaailmankaikkeutta - korkeinta tajuntaa, jumaluutta. Myös uskonnot, vain muutaman vuosituhannen historiansa ajan ovat myös puhuneet pyhästä hengestä ja harjoittaneet hekiparannusta.
Mm. tämän kesän Tiede-lehdestä voi lukea tieteen viimeisimmän käsityksen aineesta. Ihmisen rajoittuneisuus tehdä havaintoja vain näkökyvyllä estää olemassaolon selvittelyn etenemisen neljättä ulottuvuutta pidemmälle. Pienimpien olemassaolevien hiukkasten jälkeen tulee ns. musta energia, koska näkökyvyllä sitä ei voi havaita, sitä nimitetään mustaksi. .Siksi se on olemassaolevin tieteen keinoin mahdoton todistaa. Tuon energian tiedetään toimivan kuin ajatus, ihmeteltävällä lainalaisuudella ja kykenevän tuhoamaan ja luomaan uutta. Vasta kymmenennessä ulottuvuudessa ratkeaa olemassaolemisen arvoitus. Silloin ollaan ajan ja paikan tuolla puolen. Jo 7000 vuoden ajan mm. joogit ovat kyenneet joogaharjoitusten avulla kokemaan tuon tilan. Itse olen sen myös kokenut. Tiettävästi orthodoksimunkki Pantheleneum 1400-luvulla esitti saman näkemyksen ihmisestä, joka siis energiasysteeminsä välityksellä ja avulla voi olla yhteydessä kaikkialla olevaan jumaluuteen.
Puoskarilain tehtävä olisi estää pätemättömien/taitamattomien henkilöiden ns. vaihtoehtohoitojen harjoittaminen. Tuo laki olisi ulotettava myös koululääketieteeseen. Mikäli professori tai dosentti asettuu jollekin kannalle eikä hänellä ole kykyä suhtautua neutraalisti ja avoimesti ikivanhoihin hoitokeinoihin niin kauan kuin niitä ei ole pystytty huuhaaksi todistamaan , ei hänkään ole tehtäväänsä pätevä vaan on syyllistynyt puoskarointiin.
Aila Miettinen